Aamu sumussa
Aamu vuorilla alkaa ilman ääniä. Sumun läpi näkyy vain kiviä ja vanhaa polkua. Hengitys höyryää, ja kahvi maistuu paremmalta kuin missään.
Vuoret eivät vaadi mitään. Ne eivät kysy kuka olet tai mihin olet menossa. Ne vain ovat.
Kuka minä olen
Olen suomalainen mies. En kiirehdi. En puhu paljon. Olen viettänyt suurimman osan elämästäni pohjoisessa, missä talvi kestää pitkään ja hiljaisuus opettaa kuuntelemaan.
Tämä blogi ei ole nopea. Tämä ei ole uutisia. Tämä on paikka ajatuksille, jotka syntyvät vuorilla, metsässä ja yksinäisissä mökeissä.
Kun kävelen vuorilla, en etsi vastauksia. Kävelen vain, ja annan mielen olla vapaa.
Vuoret ja hiljaisuus
Pitkä kävely ilman päämäärää
Kävelin koko päivän näkemättä ketään. Se ei tuntunut yksinäisyydeltä. Se tuntui vapaudelta.
Kun ei ole ketään ympärillä, omat ajatukset muuttuvat selkeämmiksi.
Ajatuksia elämästä
Suomalainen mies ei aina puhu tunteistaan. Mutta hän tuntee ne syvästi.
Luonto opettaa kärsivällisyyttä. Talvi ei koskaan kiirehdi, ja silti kevät tulee aina.
"Hiljaisuus ei ole tyhjyyttä. Se on tila, jossa asiat voivat asettua paikoilleen."
Kun istun nuotion ääressä, en mieti menneitä enkä tulevia. Olen vain tässä hetkessä.
Päiväkirjamerkintöjä
Pakkasaamu
−18 astetta. Taivas kirkas. Hiljaisuus painava ja kaunis.
Vanha mökki
Puu narisee. Kahvi porisee. Radio ei toimi, eikä sen tarvitse.
Ilta vuorilla
Aurinko laskee hitaasti. Varjot pitenevät. Päivä päättyy rauhassa.
Yhteys
En ole sosiaalisessa mediassa. Jos haluat kirjoittaa, kirjoita hitaasti.